Kysymys:
Voiko vanhoja klassikkosatuja (kuten Grimmin sadut) käyttää vapaasti, esimerkiksi kääntää ja muokata myytävään materiaaliin? Osaksi sadut toimivat inspiraation lähteenä ja erilaisina peleinä.
Vastaus:
Lähtökohtaisesti voi. Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Esimerkiksi Grimmin sadut on koottu ja muokattu vanhoista kansantarinoista 1800-luvulla eivätkä ne ole enää suojattuja. Grimmin sadut ja muut vanhat kansantarut kuuluvat vapaasti käytettävän aineiston piiriin. Niitä voi kääntää ja muokata vaikka peleiksi myös kaupalliseen käyttöön. Suomenkielisiä käännöksiä käytettäessä tulee varmistaa, että myös kääntäjän tekijänoikeus on päättynyt. Lisäksi satukirjojen kuvitusten tekijänoikeus voi olla vielä voimassa.
Tekijälle kuuluu myös moraalisia oikeuksia kuten isyysoikeus eli oikeus tulla nimetyksi tekijänä ja respektioikeus, jonka mukaan teosta ei saa esittää tekijää loukkaavassa muodossa tai loukkaavalla tavalla. Myös moraaliset oikeudet päättyvät, kun tekijänoikeuden suoja-aika loppuu. Tekijän nimi kuitenkin mainitaan yleensä hyvän tavan mukaisesti.
Tekijänoikeuslaissa turvataan klassikkoteoksia erillisellä ns. klassikkosuojalla. Opetus- ja kulttuuriministeriö voi kieltää sellaisen klassikkoteosten julkisen käytön, joka loukkaa sivistyksellisiä etuja. Kieltokynnys on korkea, kielto-oikeutta on käytetty vain kerran. Grimmin satujen käyttäminen ja muokkaaminen opetustoiminnan yhteydessä tuskin loukkaa sivistyksellisiä etuja.
Tekijänoikeus ei suojaa ideoita ja aiheita, joten teoksia voi aina hyödyntää inspiraation lähteenä.