
Voinko nuotintaa itse esimerkiksi jonkun radiossa soitettavan tämän hetken hitin ja antaa nuotin eteenpäin kollegoilleni opetuskäyttöön musatunneille?
Lupaa ei tarvita musiikkiteoksen esittämiseen opetustilanteessa. Ansiotarkoituksessa harjoitettavassa opetustoiminnassa lupa kuitenkin tarvitaan.
Laulujen, iskelmien ja muiden sävellysten nuotit ovat tekijänoikeusmielessä sävellysten kappaleita eli teoskappaleita.
Sävellys voi olla esimerkiksi iskelmä, laulu tai sinfonia. Olennaista on, että se ilmenee äänenä.
Musiikinkurssin ryhmä valmistautuu joulujuhlaan harjoittelemalla musiikkiesityksiä.
Koulut voivat kopioida luvan salliman määrän ilman, että siitä tarvitsee kysyä erikseen lupaa tai maksaa korvausta.