Kun teoskappale (esimerkiksi kirja) on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai se on muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella, teoskappaleen saa levittää edelleen (tekijänoikeuslaki 19 §) ilman uutta lupaa tekijältä tai velvollisuutta maksaa korvausta teoskappaleen uudesta myynnistä, jos se on yksityishenkilön omaan käyttöön hankkima.
Esimerkki
Oppilaskunta monipuolistaa oppilaiden mahdollisuuksia hankkia oppimateriaalia ja järjestää kirjakirppiksen, jonne oppilaat voivat jättää käytetyt oppikirjat myyntiin. Samalla selvitetään, voiko kirjakirppiksen yhteyteen järjestää kirjojen vuokrauspalvelun, jolloin kirjan omistaja saisi vuokrauksen tuoton. Oppilaskunnan puheenjohtaja Sari alkaa miettiä oppilaskunnan tekijänoikeudellista vastuuta. Tekijänoikeuslain mukaan tekijällä on yksinomainen oikeus määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. Sarin käsityksen mukaan käytettyjen kirjojen jälleenmyynti on yleisön saataviin saattamista ja siten siihen tarvittaisiin kunkin kirjan tekijältä lupa. Se olisi aivan liian työlästä ja välityspalvelu jäisi silloin järjestämättä.
Onko oppilaskunnalla oikeus perustaa käytettyjen kirjojen välityspalvelu ja tuleeko heidän saada jokaisen välitetyn kirjan oikeudenhaltijalta lupa, vai onko tekijänoikeus siirtynyt kirjan omistajalle? Olisiko tilanne erilainen, jos oppilaskunta järjestäisi vuokrauspalvelun? Sari pohtii myös, voisiko oppilaskunta ottaa vastaan käytettyjä kirjoja lahjoituksina ja lainata niitä kioskista oppilaille. Tulisiko oppilaskunnan hankkia kirjojen lainaamiseen lupa oikeudenhaltijoilta tai maksaa korvausta?
Vastaus
Tekijänoikeuslain 2 § antaa tekijälle yksinoikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla teos yleisön saataviin. Oppilaskunnan uudistukset ovat periaatteessa tekijän yksinoikeuteen kuuluvia: käytetyn kirjan tarjoaminen yleisölle myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi on teoksen yleisön saataviin saattamista. Tekijänoikeuslaki ei kuitenkaan ole ehdoton, sillä tekijänoikeutta on rajoitettu sivistyksellisistä ja muista tärkeistä yhteiskunnallisista syistä.
Oppilaskunnan vastuuta pohtivan Sarin kannattaisi ensimmäiseksi tutustua tekijänoikeuslain 19 §:ään, jossa säädetään, että kerran tekijän suostumuksella luovutettu teoskappale saadaan levittää edelleen ilman, että tekijältä tarvitaan uutta lupaa. Tekijälle ei tarvitse maksaa myöskään korvausta teoskappaleen uudesta myynnistä. Oppilaskunnalla ei ole kirjakirppiksen osalta velvollisuutta pyytää tekijänoikeuden kannalta lupia välitettävien teosten jälleenmyyntiin. Tekijänoikeus ei kuitenkaan koskaan siirry teoskappaleen luovutuksessa, vaan se säilyy aina oikeudenomistajalla.
Vuokrauspalvelun järjestäminen ei onnistu yhtä helposti, sillä 19 §:ssä todetaan myös, että oikeus levittää teoskappaletta edelleen ei koske levittämistä vuokraamalla. Yleisölle vuokraamiseen tarvitaan kunkin teoksen oikeudenhaltijalta lupa.
Teosten lainaaminen sijoittuu oikeudenomistajan määräysvallan kannalta ajateltuna myymisen ja vuokraamisen välimaastoon. Oikeudenomistajalta ei tarvitse pyytää lupaa teoksen yleisölle lainaamista varten, mutta hänellä on oikeus korvaukseen, kun yleisölle lainaamista tapahtuu. Korvausoikeuden piiriin kuuluvat yleiset kirjastot sekä korkeakoulukirjastot. Sen sijaan peruskoulujen, lukioiden, ammatillisten oppilaitosten ja opistojen sekä yhteisöjen kirjastot eivät kuulu lainauskorvauksen piiriin. Nämä ovat pääsääntöisesti vain oppilaitoksen oppilaiden ja henkilökunnan käytössä, jolloin ne eivät ole yleisölle avoimia eikä niillä ole merkittävää kotilainaustoimintaa. Siten oppilaskunnan ylläpitämästä lainaushyllystä ei tarvitse maksaa lainauskorvauksia.