Voiko luokalle heijastaa nettisivut, joilla on kuvia taideteoksista?

Kysymys:

Voiko opettaja esimerkiksi vierailla opetuksen aikana interaktiivisen taulun (esim.Smart Board-taulu) avulla taidemuseoiden nettisivuilla ja sisällyttää opetukseen sivujen kuvia taideteoksista?

 
Vastaus: 

Kyllä, sivuja voi käyttää opetuksessa loukkaamatta tekijänoikeutta.

Kun opettaja heijastaa videotykillä teoksia tai valokuvia sisältäviä nettisivuja luokalle, hän saattaa sivuilla olevat teokset yleisön saataviin. Yleisölle saataviin saattaminen kuuluu tekijän yksinoikeuteen, mutta siihen on opetusta varten rajoitus: julkaistun teoksen saa esittää opetuksen yhteydessä (TekijäL 21 §). Opetuksen yhteydessä esittämiseen ei tarvita siis erillistä lupaa, eikä esittämisestä tarvitse maksaa tekijälle korvausta. (Huomaa kuitenkin, että 21 § ei koske elokuva- ja näytelmäteoksia)

Kuvattu tilanne on opettajan osalta esittämistä ja nettisivujen ylläpitäjän osalta välittämistä. Esittämiseen kuuluu, että yleisö on välittömästi läsnä esitystilanteessa. Välittäminen käsittää kaikki teoksen käyttömuodot, joissa teos tai valokuva lähetetään johtimitse tai langattomasti eri paikasta kuin yleisö. Teokset ja valokuvat ovat kyllä tilanteessa eri paikassa kuin yleisö (museon nettisivuilla internetpalvelimella), mutta sivuja välittää nettisivun ylläpitäjä. Opettaja, joka heijastaa nettisivun videotykillä, esittää kuvat luokassa läsnä olevalle yleisölle.

Opettaja voi myös sisällyttää kopioita taideteoksista omaan opetusmateriaaliin Kopioston kopiointiluvalla. Myös monet taidemuseot ovat digitoineet kokoelmansa siten, että sivuilta löytyy vapaasti käytettäviä taideteoksia, kuten Kansallisgalleria (mm. Ateneumin kokoelman teoksia) ja Google Arts & Culture (mm. Metropolitan Museum of Art).