Kuvatallenteen tuottajan suoja

Liikkuvaa kuvaa sisältävän tallenteen tuottajalla on tuottajan lähioikeus tallenteeseen. Tässä yhteydessä ei edellytetä, että tallenteelle olisi tallennettu teos, vaan minkälainen kuva tahansa riittää. Suoja ei siten koske vain elokuvateoksia vaan myös muita tallenteita, joille on tallennettu liikkuvaa kuvaa. 

Tuottaja on se luonnollinen tai oikeushenkilö, joka taloudellisesti vastaa kuvatallenteen tuotannosta. Tuottaja päättää tuotannon aloittamisesta sekä siitä, mitä tuotetaan ja millä tavoin.

Suoja-aika alkaa tallentamishetkestä ja se on voimassa 50 vuotta. Ilman tallenteen tuottajan lupaa tallennetta ei saa kopioida tai levittää yleisön saataviin. 
 

Tallenne kaupunginvaltuuston kokouksesta
Tekijänoikeusneuvoston lausunnon mukaan kaksi kaupunginvaltuuston kokouksesta tallennettua verkkovideota eivät olleet tekijänoikeuslain 1 §:n mukaisia elokuvateoksia, mutta saivat kuvatallenteen tuottajan suojaa. Niiden leikkaaminen ja välittäminen yleisölle sosiaalisessa mediassa tai internetissä vaatii lähtökohtaisesti oikeudenhaltijan suostumuksen. (TN 2019:10)